Globatut kansanedustajat

Joko sinun kansanedustajasi on saanut vesipullon?

Tällä sivulla on lista vesipullotempauksessa globatuista kansanedustajista.

Globbarit tapasivat eduskunnassa järjestetyssä tilaisuudessa 18.10.2007 lähes 40 kansanedustajaa tai heidän avustajaansa. Listassa on edustajan nimen perässä avustajan nimi, mikäli paikalla oli vain avustaja. Myös avustajan globbaaminen lasketaan.

Myös Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsenet on "pullotettu".

Lisäksi globbarit eri puolilla Suomea tapasivat oman vaalipiirinsä kansanedustajia joulukuun puoliväliin mennessä järjestetyissä maakuntatapaamisissa. Joulukuussa 2007 eduskunta hyväksyi talousarvioesityksen vuodelle 2008 ja päätti samalla kehitysyhteistyömäärärahoista.

Vesipullotempauksessa globatut kansanedustajat ovat myös saaneet peukun kehityskysymyksiä kohtaan osoittamastaan kiinnostuksesta. Katso tilanne peukkutaulukosta.

Globatut edustajat (tilanne 13.11.2007)

  1. Matti Ahde (kok.)
  2. Janina Andersson (vihr.)
  3. Tarja Filatov (sd.), avustaja Ayla Shakir
  4. Christina Gestrin (r.)
  5. Heidi Hautala (vihr.)
  6. Hannakaisa Heikkinen (kesk.)
  7. Hannu Hoskonen (kesk.), avustaja Pertti Neittaanmäki
  8. Jyri Häkämies (kok.), avustaja Anniina Ali-Laurila
  9. Heli Järvinen (vihr.)
  10. Reijo Kallio (sd.)
  11. Bjarne Kallis (kd.)
  12. Timo Kaunisto (kesk.)
  13. Inkeri Kerola (kesk.)
  14. Kimmo Kiljunen (sd.)
  15. Mari Kiviniemi (kesk.), avustaja Anu Tuovinen
  16. Martti Korhonen (vas.)
  17. Johannes Koskinen (sd.)
  18. Merja Kuusisto (sd.)
  19. Reijo Laitinen (sd.)
  20. Jari Larikka (kok.)
  21. Sanna Lauslahti (kok.)
  22. Mika Lintilä (kesk.)
  23. Elisabeth Nauclér (r.)
  24. Olli Nepponen (kok.)
  25. Lauri Oinonen (kesk.)
  26. Reijo Paajanen (kok.)
  27. Aila Paloniemi (kesk.)
  28. Sanna Perkiö (kok.)
  29. Kari Rajamäki (sd.)
  30. Antti Rantakangas (kesk.)
  31. Päivi Räsänen (kd.)
  32. Petri Salo (kok.)
  33. Pertti Salolainen (kok.), avustaja Mari Männistö
  34. Kimmo Sasi (kok.)
  35. Janne Seurujärvi (kesk.)
  36. Paula Sihto (kesk.)
  37. Anni Sinnemäki (vihr.)
  38. Minna Sirnö (vas.)
  39. Johanna Sumuvuori (vihr.)
  40. Pentti Tiusanen (vas.)
  41. Oras Tynkkynen (vihr.)
  42. Tapani Tölli (kesk.)
  43. Jutta Urpilainen (sd.)
  44. Mirja Vehkaperä (kesk.)
  45. Pauliina Viitamies (sd.)
  46. Pekka Vilkuna (kesk.), avustaja Pertti Neittaanmäki
  47. Anne-Mari Virolainen (kok.)
  48. Antti Vuolanne (sd.)