EU-päätökset peruttava
Poliittisilla päätöksillä on suora vaikutus liikenteen biopolttoaineiden tuotantoon. Hyvä esimerkki on EU:n vuonna 2003 tekemä päätös biopolttoaineiden käytön nopeasta lisäämisestä. Päätöksen seurauksena biopolttoaineiden tuotanto Euroopassa yli nelinkertaistui vuosina 2004–2006. Myös tuonti lisääntyi samaan aikaan.
EU:n nykytavoitteiden mukaan biopolttoaineiden pitäisi kattaa 5,75 prosenttia Euroopassa käytettävistä liikenteen polttoaineista vuoteen 2010 mennessä ja 10 prosenttia vuonna 2020.
Hätiköity tavoite ei ota huomioon tuotannon globaaleja kokonaisvaikutuksia. Se rohkaisee yrityksiä lisäämään biopolttoaineiden tuotantoa, vaikka kaupallisesti kannattavat ruokakasveista valmistetut biopolttoaineet lisäävät köyhyyttä ja ovat ympäristölle haitallisia.
Huomio oikeasti ilmasto- ja ihmisystävällisiin polttoaineisiin
EU-tavoitteet koskevat myös Suomea, ja tämän vuoden alussa voimaan tullut laki vaatii polttoaineiden jakelijoita lisäämään biopolttoaineiden osuutta vuosittain.
Suomen ja EU:n on muotoiltava biopolttoaineiden käytölle lähivuosiksi asetetut tavoitteet uudestaan niin, että ne ohjaavat yritykset pois ruokakasvipohjaisten biopolttoaineiden tuotannosta ja kannustavat kehittämään uusia, oikeasti ilmasto- ja ihmisystävällisiä polttoaineita.
Tavoitteille ei pidä asettaa liian kireitä aikarajoja. Laissa tulee myös asettaa tiukat sosiaaliset ja ympäristöä koskevat standardit sille, mitä voidaan kutsua biopolttoaineeksi. Asia on ajankohtainen, sillä EU:ssa päivitetään parhaillaan biopolttoainedirektiiviä ja laaditaan uutta polttoaineiden laatudirektiiviä.
