Biopolttoainehuuma heikentää miljoonien ihmisten ruokaturvaa, sillä biopolttoaineiden tuotanto kilpailee ruuan tuotannon kanssa samoista resursseista, kuten viljelymaasta ja vedestä.

Monet pienviljelijät ovat menettäneet maansa biopolttoaineiden raaka-aineplantaaseille ja joutuneet siirtymään huonommin tuottaville alueille. Biopolttoainekasvien kallistuminen kannustaa myös pienviljelijöitä vaihtamaan ruokakasvien kasvatuksen energiakasveihin.

Viljelykasvien käyttö polttoaineiden tuotantoon on yksi syy ruuan hinnan huomattavaan nousuun viimeisen vuoden aikana. Hinnanousuun vaikuttaa myös spekulointi eli hinnat nousevat, koska ostajat luulevat niiden nousevan. Muita syitä ovat öljyn hinnan nousu, kuivuus muutamassa suuressa tuotantomaassa ja Aasian kulutuksen kasvu.

Ruuan kallistuminen kipeintä köyhimmille

Ruuan kallistuminen iskee kipeimmin kehitysmaiden kaupunkien köyhii, jotka ostavat ruokansa. He kuluttavat normaalistikin 50–70 prosenttia tuloistaan ruokaan, joten elintarvikkeiden kallistuminen on vakava ongelma.

Viljelykasvien käyttö polttoaineiden valmistukseen lisää myös ruokakasvien hintojen vaihtelua, sillä se kytkee ne fossiilisten polttoaineiden markkinoiden heilahteluun. Hinnanmuutokset ovat haitallisimpia kaikkein köyhimmille.

Markkinahintojen nousu voisi hyödyttää miljoonia köyhiä viljelijöitä, mutta käytännössä he eivät juuri voi lisätä tuotantoaan. Pääasiassa biopolttoaineiden tuotanto on suuren mittakaavan toimintaa.

Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty energian tuottamista vähemmän vaateliaista kasveista. Esimerkiksi ruuaksi kelpaamatonta jatrophaa voidaan kasvattaa kuivilla alueilla, joilla ruokakasvit eivät viihdy. Sen viljelyä on jo lisätty muun muassa Mosambikissa ja Intiassa. Haasteena on viljelyn rajoittaminen kuiville maille. Jos jatrophasta saa ruokakasveja paremman hinnan, on viljelijöillä halua lisätä sen tuotantoa, eikä kehitysmaiden hallituksilla riitä resursseja viljelyalueiden valvomiseen.

Köyhät kasvattajat häviävät

Biopolttoaineiden käytön lisäämiseen tähtäävät teollisuusmaat eivät pysty tuottamaan kilpailukykyisiä raaka-aineita, ja monet yhtiöt tuottavat niitä siksi kehitysmaissa. Biopolttoaineiden raaka-aineiden viljely voi periaatteessa tarjota kehitysmaille monia mahdollisuuksia, kuten ulkomaista pääomaa ja työpaikkoja.

Toisaalta tilanteen voi nähdä jatkona kehitysmaiden asemalle teollisuusmaiden raaka-aineiden tuottajina. Tuotannon perusongelma on, etteivät paikallistaloudet ja kehitysmaat välttämättä hyödy biopolttoaineiden raaka-aineiden viljelystä vaan tuotot tapaavat kasaantua suurille monikansallisille yrityksille.

Energiakasveja viljellään pääasiassa suurilla plantaaseilla, jotka keskittävät maanomistusta ja heikentävät pienten maaseutuyhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia. Monissa maissa Indonesiasta Ghanaan maaseudun asukkaita on pakkosiirretty raaka-aineviljelmien tieltä.

Plantaasien olot täyttävät harvoin säällisen työn tunnusmerkit. Palkat ovat usein alle köyhyysrajan, työ ei kehitä siirrettäviä taitoja, torjunta-aineet aiheuttavat terveyshaittoja, yhdistymisoikeuksia ei ole ja töissä on myös alaikäisiä. Usein tilannetta ei voi edes kuitata "parempi kai, että on jotain työtä" -heitolla. Esimerkiksi nicaragualaisella palmuöljyplantaasilla työolot ovat niin kehnot, etteivät lähialueen köyhät ihmiset tartu työtarjouksiin, vaan työntekijöistä 65 prosenttia on rekrytoitu muista maakunnista.

Myös plantaasien isäntävaltioiden hyödyt jäävät usein vähäisiksi, sillä kehitysmaat houkuttelevat ulkomaisia investointeja esimerkiksi verohelpotuksin. Kansainväliset polttoaineyritykset ovat käyttäneet tilannetta hyväksi, ja monet biopolttoainejalostamot sijaitsevat verovapailla vyöhykkeillä. Raaka-aineet jalostetaan polttoaineiksi useimmiten vasta teollisuusmaissa. Näin voitot karkaavat ulkomaille.

Lue lisää palmuöljyn tuotannon köyhyysvaikutuksista ja Nicaraguan tilanteesta Esimerkkinä Nicaragua -sivulta.