Naiset ja lapset
Kehityspolitiikan kaikkien osa-alueiden tulisi edistää lasten, nuorten ja naisten ihmisoikeuksien toteutumista. He ovat kaikkein haavoittuvaisimpia ja samalla äänettömimpiä.
On pidettävä huolta, että heidän oikeutensa ja erityistarpeensa otetaan huomioon kaikessa poliittisessa päätöksenteossa.
Vaatimuksemme kansanedustajille:
- Osallistu ainakin kerran johonkin eduskunnan väestö- ja kehitystyöryhmän sekä Lasten puolesta -verkoston järjestämään tapahtumaan tai kokoukseen
- Ole aktiivinen toimija uuden kehityspoliittisen ohjelman valmistelussa ja seurannassa. Pidä huolta, että nuorten, lasten ja naisten oikeudet ja nuorten seksuaalikasvatus ovat esillä myös uudessa ohjelmassa. Ole esimerkiksi yhteistyössä kehityspoliittisen toimikunnan kanssa tai vaadi lisätietoja ja selvityksiä UM:ltä.
- Selvitä, miksi Suomi ei ole ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lapsikauppaa, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa koskevaa lisäpöytäkirjaa ja vaadi, että se ratifioidaan.
Miksi
Lapsen oikeudet
Lapsen oikeuksien sopimus (LOS) suojaa lapsia kaikilta seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön muodoilta. Artiklassa 35 kielletään lasten ryöstäminen, myynti tai kauppaaminen missään tarkoituksessa. Lasten myyntiä, prostituutiota ja lapsipornografiaa käsittelevä lisäpöytäkirja kriminalisoi eräitä vakavia lapsen oikeuksien rikkomuksia, kuten lapsikaupan, laittoman adoption, lapsiprostituution ja pornografian.
Lisäpöytäkirja korostaa kansainvälisen yhteistyön ja yleisen tietoisuuden merkitystä taistelussa valtioiden rajat ylittäviä rikkomuksia vastaan. Lisäpöytäkirja muistuttaa myös tiedotus- ja opetuskampanjoiden tärkeydestä lasten suojelun lisäämisessä. Lisäpöytäkirjaa tulee aina tulkita Lapsen oikeuksien sopimuksen valossa lapsen edun mukaisesti.
Maaliskuuhun 2007 mennessä 115 maata on allekirjoittanut ja 119 maata ratifioinut lisäpöytäkirjan. Suomi ei ole ratifioinut tätä pöytäkirjaa.
Seksuaali- ja lisääntymisterveys
Aids tappaa kehitysmaissa parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Tämä on vienyt monissa maissa kehitystä taaksepäin vuosikymmeniä.
Erityisesti nuoret naiset ovat haavoittuvaisia. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa hiv-positiivisista jopa 60 prosenttia on naisia. Naisilla ei useinkaan ole päätäntävaltaa esimerkiksi kondomin käytöstä.
Lisäämällä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvää tietoa, parantamalla palveluita ja lisäämällä ehkäisyvälineiden saatavuutta mahdollistetaan naisten laajempi osallistuminen koulutukseen ja ansiotyöhön. Tämä on välttämätöntä myös talouskasvun takaamiseksi.
201 miljoonalla naisella kehitysmaissa ei ole mahdollisuutta käyttää nykyaikaisia ja luotettavia ehkäisyvälineitä, sillä niitä ei ole joko lainkaan saatavilla, niiden hinta on liian korkea tai niiden käyttämistä vastustetaan uskonnollisista tai kulttuurisista syistä.
Arviolta miljoona lasta, pääasiassa tyttöjä, joutuu mukaan monen miljardin seksibisnekseen joka vuosi.
