Tavoitteet
Suomen tulee varmistaa, että kauppasopimuksista ei tule EPAreiluja, sillä ne vaikuttavat 750 miljoonan köyhän ihmisen elämään 75 kehitysmaassa.
EU-komissio ja AKT-neuvottelualueiden sihteeristöt arvioivat parhaillaan EPA-kauppaneuvottelujen mahdollisuuksia ja riskejä. EU:n jäsenmailla on mahdollisuus kommentoida tuloksia alkuvuodesta 2007. Suomen tulee tällöin varmistaa, että sopimuksista ei tule EPAreiluja.
Eduskunnan tulee ottaa kantaa sen puolesta, että...
- EPA-sopimusten vaikutuksia köyhyyteen tutkitaan nykyistä laajemmin ja laadukkaammin.
- EPA-sopimuksiin ei sisällytetä velvollisuuksia kaupallistaa peruspalveluiden tarjontaa
- Kertaalleen WTO:ssa torjuttuja asioita ei saa viedä eteenpäin EPA-sopimuksissa. AKT-maat vastustivat esimerkiksi ns. Singaporen aiheiden, kuten investointipolitiikan, sisällyttämistä WTO-sopimuksiin, mutta nyt niitä ajetaan eteenpäin "keittiön kautta".
- AKT-maat voivat pitkälläkin tähtäimellä jättää vähintään 20 prosenttia tuotannostaan EPA-sopimusten ulkopuolelle ja saavat vähintään 10 vuotta aikaa toimeenpanna EPA-sopimukset.
- AKT-maille tarjotaan tukea neuvottelujen käymiseen sekä sopimusten solmimisen jälkeen paikallisen tuotannon kasvattamiseen, julkisten tulojen menetyksen korvaamiseen ja sopimuksen toimeenpanoon.
- Komissio ja AKT-maat neuvottelevat myös vaihtoehdoista EPA-sopimuksille. Ennen neuvottelujen alkua osapuolet sopivat, että AKT-mailla on oikeus neuvottelujen edetessä "todeta, etteivät ne ole valmiita solmimaan EPA-sopimusta".
- Suomen hallitus ehdottaa muille EU:n jäsenvaltioille, että EPA-evaluaatiota käsitellään perusteellisesti kaikissa parlamenteissa. Tämä olisi hyvin linjassa Suomen EU-puheenjohtajuustavoitteiden kanssa: kauppa- ja kehityspolitiikan yhdenmukaisuuden parantaminen on yksi Suomen puheenjohtajakauden keskeisistä ulkosuhdetavoitteista.
