Haasta päättäjät

Haasteiden lähettäminen on päättynyt. Hallituspuolueiden puheenjohtajille lähti jo yli 500 viestiä, joten viesti on varmastikin mennyt perille.

Kiitos kaikille osallistuneille, nyt jäämme odottamaan budjettiriihen päätöksiä.

Takaisin Leikkausvaara! -sivulle.

Mallina ollut haasteteksti:

Arvoisa ministeri ja puolueen puheenjohtaja,

Vetoan Teihin sen puolesta, että Suomen hallitus ei maksattaisi taloustaantuman laskua maailman köyhimmillä.

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että teollisuusmaiden pitää tukea kehitysmaita, jotta ne selviävät talouskriisistä. Toivon, että Suomen hallitus kuuntelee kansan mielipidettä.

Koko maailma, Suomi mukaan lukien, kärsii taantumasta, joka aiheuttaa budjettileikkauksia. Vaadin kuitenkin oikeudenmukaisuutta. Kaikkien ministeriöiden pitää osallistua säästöihin tasapuolisesti, suurimpina maksajina eivät saa olla kehitysmaiden köyhät.

Jos lentokone lähtee syöksyyn, on puettava ensin oma happinaamari, mutta vierustoveriakaan ei saa unohtaa. Kehitysyhteistyö on nyt tärkeämpää kuin koskaan, sillä rikkaista maista alkanut talouskriisi koettelee kaikkein kipeimmin kehitysmaita.

Kehitysyhteistyöllä luodaan elämän edellytyksiä: vuoden 1990 jälkeen esimerkiksi lapsikuolleisuus köyhissä maissa on saatu laskemaan neljänneksellä. Jos apu romautetaan yhtäkkiä, saavutukset ovat vaarassa valua hukkaan.

Kehitysyhteistyöllä voidaan puuttua myös ruoka- ja ilmastokriisin syihin. Näin voidaan estää maailmanlaajuinen turvallisuus- ja ympäristöongelmien kärjistyminen.

Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyövarat YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Avun leikkaaminen köyhdyttää kehitysmaita entisestään – ja maksaa lopulta ihmishenkiä.