Vantaa esimerkkinä

Vantaalla ja Namibian Windhoekissa on koettu, että kuntien yhteistyöstä on ollut oikeasti hyötyä. Windhoek on oppinut päivähoidon järjestämisestä, Vantaa muun muassa nuorten osallistamisesta.

Vantaan kaupunki on tehnyt Namibian pääkaupungin Windhoekin kanssa yhteistyötä vuodesta 2001 muun muassa seuraavilla sektoreilla:

  • päivähoito
  • kirjastopalvelut
  • nuorisotyö
  • elinkeinoelämä
  • kulttuuriperintö
  • hallinnolliset asiat

Vantaan kansainvälisten asioiden koordinaattori Anna Holmströmiä huima tahti ei haittaa.

"Kuntaliitto ja ulkoministeriö kysyivät meiltä viime hankkeen kohdalla, haluaisimmeko supistaa yhteistyötä. Vastasimme, että jokainen alue on meille tärkeä, sillä ne ovat avanneet meille muun muassa paljon uusia yhteistyömahdollisuuksia järjestöjen kanssa."

Vantaalla on samaan aikaan myös haluttu välttää päällekkäisyyttä kehitysyhteistyössä ja keskittyä vain niihin alueisiin, joista kunnalla löytyy asiantuntemusta.

Päiväkodit hyötyvät yhteistyöstä

Vantaan anti Windhoekin päivähoitosektorille on ollut moninaista. Windhoek sai tukea Vantaalta vaiheessa, jossa vastuu päivähoidon järjestämisestä Namibiassa siirtyi valtiolta kunnille. Siksi Windhoekissa oltiin hyvin kiinnostuneita siitä, miten päivähoito on Vantaalla järjestetty, mitä kaikkea sen itsensä kannattaa ottaa huomioon valtion kanssa rahoituksesta neuvotellessa ja miten Vantaa valvoo päivähoidon laatua.

"Ei yhteistyössä ole kuitenkaan sellaista henkeä, että meillä Vantaalla tehdään näin, tehkää tekin", toteaa varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö Jarmo Lounassalo Vantaalta.

Windhoekiin tulvii asukkaita niin kovaa vauhtia, että päivähoidon järjestäminen on iso ongelma, varsinkin, kun se on täysin yksityisyrittäjien varassa. Vantaallakin tiedetään jotain suurista lapsimääristä ja siihen liittyvistä haasteista.

"Toisaalta olemmehan me kulkeneet tietyn organisaatiopolun 35 vuoden aikana, jonka päivähoitolaki on ollut voimassa. Vaikka meillä kuntarakenne on eri tavalla normitettu kuin Windhoekissa, pohdimme silti samankaltaisia kysymyksiä: millaista koulutusta henkilökunnalle pitäisi antaa ja onko nykyinen koulutus riittävää", Lounassalo sanoo.

Holmström kokee, että Vantaalla on paljon annettavaa pitkäjänteisessä yhteistyössä. Sen tuloksena on syntynyt esimerkiksi ensimmäinen päivähoito-ohjelma Windhoekiin.

Tärkeä osa yhteistyötä on se, että projektissa mukana olevat työntekijät ovat viikottain sähköpostikontaktissa Namibiaan. Kyse ei siis ole pelkistä vierailuista vaan arjen kommunikaatiosta.

"Korostamme aina uusille ihmisille, jotka tulevat mukaan yhteistyöhön, miten tärkeää säännöllinen yhteydenpito on."

Nuoret osaksi päätöksentekoa

Windhoek on myös opettanut paljon Vantaalle. Niistä vähäisin ei ole virkamiesten kansainvälisyyskasvatus.

"Henkilökuntamme on saanut paljon kansainvälistä kokemusta ja kielitaito on parantunut ilmiömäisesti. Monet sanovat kykenevänsä pitämään vaikkapa powerpoint-esityksen nykyisin englanniksi, mitä aiemmin ei olisi uskaltanut", Holström kertoo.

Windhoekissa vierailleet virkamiehet ovat myös yllättyneitä siitä, että monet asiat ovat Windhoekissa hyvinkin kehittyneitä.

"Esimerkiksi nuorisovaltuusto on siellä paljon meitä edellä. Siellä nuoret ovat aito osa kaupungin päätöksentekoa, eivätkä ainoastaan harjoittele päätösten tekemistä. Nuoret ovat mukana auttamassa vanhuksia ja poimimassa roskia kadulta."

Windhoekin esimerkin innoittamana Vantaa aikoo palauttaa nuorisovaihdon.

Kuntalaiskontekteja namibialaisittain

Windhoek on saanut Vantaan kaupungin päättäjät heräämään siihen, että myös halvat ja yksinkertaiset tekotavat voivat olla arvokkaita.

"Kaikkeen ei tarvita kalliita tietokoneita. Windhoekissa valtuutetut käyvät säännöllisesti tapaamassa asukkaita henkilökohtaisesti. Asukkaat esittävät heille kysymyksiä ja valtuutetuilla on vastaukset mukanaan, kun he seuraavan kerran tulevat tapaamaan ihmisiä."

Vantaan aluekirjastonjohtaja on puolestaan häikäistynyt tavasta, jolla Windhoekin yhteisökirjastot toimivat. Yhteispalvelupisteessä toimii lukupiirejä, hyvin suosittuja tietokonekursseja ja siellä on saatavilla koulukirjoja, jotta lapset voivat mennä kirjastoon tekemään läksyjä. Vantaallakin kirjaston palveluja voitaisiin laajentaa ihmisten tarpeiden mukaan.

"Kun Tikkurilan kirjaston aulassa esiintyi namibialainen bändi, totesi kirjaston johtaja, että tämä on elävän kirjaston merkki: vaikka soitosta tuli meteliä, se ei häirinnyt ketään."

Skeptisyydestä luottamukseen

Tavalliset vantaalaiset ovat voineet nauttia yhteistyöstä juuri erilaisten tapahtumien kautta. Namibialainen käsityötaiteilija on Suomi-Namibia-seuran kanssa toteutetussa projektissa käynyt pitämässä työpajoja vantaalaislapsille sekä käsityön opettajille. Vantaan Namibia-näyttelyssä kävi tuhansia ihmisiä. Myös syksyn kunnallisvaaleihin saapuu namibialaisia vaalitarkkailijoita.

Seuraavaksi yhteistyötä halutaan syventää entisestään.

"Varsinkin elinkeinoelämän saralla suhteita halutaan syventää. Haluamme tukea Windhoekin desentralisaatioprosessia mahdollisimman pitkälle."

Holmström myöntää, että monet olivat projektin alussa skeptisiä onnistumisen suhteen. "Mutta sittemmin kaupungin johto on hyväksynyt yhteistyön täysin ja antaa työntekijöille aikaa tehdä tätä myös työajalla. Toisaalta haluaisimme vieläkin enemmän konkreettisia tuloksia, aina voi parantaa."