Kansainvälisyyttä kouluihin

Kunnat voivat itse vaikuttaa paljon siihen, miten kansainvälisesti kasvatettuja tulevaisuuden kuntalaiset ovat. Kuntapäättäjien vaikutuskanava koulutukseen on opetuslautakunta.

Koulujen kansainvälisyyskasvatus on yksi tärkeimmistä keinoista valmentaa lapsia ja nuoria kohtaamaan yhä globaalimpi maailma. Sen kautta koululaiset oppivat ottamaan oman vastuunsa siinä, miten tasa-arvoiseksi maailmamme muodostuu.

Vaikka kansainvälisyyskasvatus usein mainitaan juhlapuheissa ja asiakirjoissa, sen konkretisointi kouluissa vaihtelee paljon kunnasta ja koulusta toiseen.

"Opettaja päättää esimerkiksi, mitä oppikirjoja hän käyttää ja koulut voivat esimerkiksi pitää teemavuoden, joka keskittyy globaaleihin teemoihin", kertoo OAJ:n erityisasiantuntija Ritva Semi.

Kuntapäättäjät voivat halutessaan vaikuttaa paljonkin asiaan.

Juhlapuheista osaksi kunnan arkea

Kuntatason suunnitelmissa kouluja voidaankin ohjata ottamaan globaalit kehityskysymykset mukaan eri oppiaineisiin ja muuhun kunnan toimintaa. Lue lisää Päättäjillä on valtaa -sivuilta.

Monet järjestöt ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita kouluille ja kunnille. Esimerkiksi Oulussa toimiva Maailmankoulu-hanke on onnistunut yhdistämään järjestöt ja koulut kansainvälisyyskasvatuksessa. Lue lisää Oulu esimerkkinä -sivuilta.