Haastekilpailu
Kampanjan nettihaasteita lähetettiin ehdokkaille lähes 1200 kappaletta.
Haasteessa vaadittiin, että kunnat
- ottavat huomioon eettiset periaatteet kuntien hankinnoissa
- tekevät yhteistyötä afrikkalaisen kunnan kanssa
- lisäävät kansainvälisyyskasvatusta kouluissa yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa.
Turku voitti haastekilpailun!
Leikkimielisessä haastekilpailussa palkittiin eniten haasteita saanut kunta. Kamppailun voitti Turku, jonka ehdokkaille lähetettiin kaikkiaan 279 haastetta. Palkinnoksi Turussa pidetään kampanjan päätösbileet syksyn 2008 aikana.
”Yksilösarjassa” viisi eniten ehdokkaille vetoomusviestejä lähettänyttä haastajaa palkittiin Reilun kaupan tuotepaketeilla ja Kovimmat haastajat -tittelillä. Huipputulokseen yltivät Ulla Salmi, Laura Uusitalo, Anneli Harbecke, Tekla Vanhakartano ja Saara Manelius. Voitto oli kovan työn takana: kukin heistä lähetti yli 150 haastetta ehdokkaille kampanjan aikana.
Onnittelut voittajille, kiitokset myös kaikille muille kisaan osallistuneille. Yhdessä saimme lähetettyä yli tuhat viestiä reilumman ja globaalisti tietoisemman kuntapolitiikan puolesta. Eiköhän maailma ole jo piirun parempi.
Kovimmat haastajat
Aktiivisimmat kunnat
- Turku
- Helsinki
- Seinäjoki
- Jyväskylä
- Oulu
