Kehitysyhteistyö
Kehitysyhteistyön laatua tulee parantaa lopettamalla avun sitominen tavaroiden ja palvelujen ostoon Suomesta sekä luopumalla avun kylkiäisinä tulevista talouspoliittisista ehdoista.
Ehtona avun saamiselle kehitysmaita vaaditaan usein esimerkiksi yksityistämään elinkeinoelämäänsä. Tällaiset päätökset tulisi jättää kehitysmaiden omien poliittisten päättäjien vastuulle.
Kehitysyhteistyöllä tulee tukea toimia, joita köyhät maat ja ihmiset itse pitävät tärkeinä. Avunantajien tehtävä on tarjota tietoa ja resursseja.
Apu tulisi myös kohdentaa paremmin. Julkilausutuista tavoitteista huolimatta Suomen apu ei mene sinne, missä sitä tarvittaisiin eniten: vain vajaat puolet avusta on suunnattu kaikkein köyhimmille maille.
0,7 karkasi Vanhasen hallitukselta
Globbarien tavoitteena on, että kehitysyhteistyövarat nousevat YK:n suosituksen mukaisesti 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Suomalaisten enemmistö on samaa mieltä - vain 27 prosenttia suomalaista pitää nykyistä tasoa riittävänä.
Vanhasen hallitus sitoutui ohjelmassaan 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamiseen vuoteen 2010 mennessä, mutta ei ole elänyt lupauksensa mukaisesti. Esimerkiksi vuonna 2006 määrärahoja nostettiin prosenttiyksikön sadasosalla 0,43 prosenttiin. Tämä on alle EU-maiden keskiarvon.
Lisää tietoa aiheesta
- Lue lisää kehitysyhteistyön laadusta Kepan sivuilta
- Lue lisää maagisesta 0,7 prosentista Kepan sivuilta
