Miksi mukaan?

Ongelmat ovat maailmanlaajuisia, mutta muutos lähtee läheltä. Globbarina jokainen voi vaikuttaa maailman tilaan.

Vain yhdessä voimme saada aikaan riittävästi painetta: kansanedustajat on saatava vakuuttuneiksi siitä, että vaatimusten takana on paljon kansalaisia - eli äänestäjiä - myös omasta vaalipiiristä.

Globbauksen ideana on toiminnan valtakunnallisuus ja mahdollisuus osallistua yksittäisiin tempauksiin sitoutumatta pidemmäksi aikaa. Voit siis osallistua tempauksiin myös paikallisesti, mistä tahansa päin Suomea - oman aikasi ja kiinnostuksesi mukaan. Seuraamalla verkoston uutiskirjettä (voit tilata sen rekisteröitymällä käyttäjäksi) saat tiedon tempauksista ja vaikuttamismahdollisuuksista.

Vaivatonta vaikuttamista

Vaikeiden haasteiden ratkaisemiseen voi globbariverkostossa osallistua helposti.

  • Globbarina toimimiseen ei vaadita rahaa, vain vähän aikaa.
  • Verkoston kautta saat tietää, milloin on vaikuttamisen aika eli milloin esimerkiksi eduskunta, hallitus tai Euroopan unioni tekee tärkeitä globaaliin köyhyyteen vaikuttavia päätöksiä.
  • Kansanedustajat edustavat meitä. Siksi meidän tulee kertoa edustajille, mitä mieltä olemme.
  • Voit halutessasi osallistua vain yksittäisten tempausten toteuttamiseen sitoutumatta toimintaan pidemmäksi aikaa.
  • Verkostosta saat toimintaideoita, joiden avulla voit helposti vaikuttaa maailman menoon.

Lisää tietoa aiheesta