Kehitysmaiden ilmastorahoitus

02.12.2010

Suuri joukko kansanedustajia on ansainnut tuplapeukun tehtyään kirjallisen kysymyksen Suomen ilmastorahoituksesta. Aila Paloniemi (kesk) sekä 15 muuta vihreiden, keskustan, vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattien edustajaa vaativat, että Suomen lyhyen aikavälin ilmastorahoituksen tulee olla kehitysrahoitukselle lisäistä. Ilmastorahoitusta ei saa ottaa kehitysyhteistyövaroista, vaan sille tulee luoda oma lisäbudjettinsa.

Edustajat kysyvät, miten valtioneuvosto aikoo kattaa ilmastorahoituksen vuodelle 2010 ja toteutuuko rahoitus niin, ettei se syö köyhyyden vähentämiseen varattuja kehitysyhteistyövaroja.

Joulukuisessa Kööpenhaminan ilmastokokouksessa sovittiin, että Suomen osuus lyhyen aikavälin ilmastorahoituksesta vuosille 2010–2012 on 110 miljoonaa euroa. Kööpenhaminassa valtiot sitoutuivat myös siihen, että ilmastorahoitus on uutta rahaa, eli sitä maksetaan aikaisempien sitoumuksien lisäksi.

Lue kysymys ilmastorahoituksesta.

Kehitysmaiden ilmastorahoitus nousi taas esille Meksikon Cancúnin ilmastokokouksen alla. Timo Juurikkala (vihr) ja Pekka Haavisto (vihr) esittivät ympäristöministeri Paula Lehtomäelle suullisen kysymyksen eduskunnan täysistunnossa 2.12.2010 (asia 2, kysymys  210). Juurikkala kysyi, aikooko Suomi nostaa Cancúnin kokouksessa voimakkaasti esiin kysymyksen innovatiivisista malleista, kuten transaktiovero ja lentovero, kehitysmaiden ilmastorahoituksen kattamiseksi. Haavisto puolestaan kysyi, miten Suomi aikoo ottaa huomioon kehitysmaiden tarpeet ilmastonmuutoksen torjumisessa ja siihen sopeutumisessa.


 

Nimi Puolue Vaalipiiri Peukutlajittelukuvake
Alanko-Kahiluoto, Outi vihr Helsinki ++
Haavisto, Pekka vihr Helsinki +
Heikkinen, Hannakaisa kesk Pohjois-Savo ++
Hurskainen, Sinikka sdp Kymi ++
Juurikkala, Timo vihr Uusimaa ++
Juurikkala, Timo vihr Uusimaa +
Järvinen, Heli vihr Etelä-Savo ++
Karimäki, Johanna vihr Uusimaa ++
Karpela, Tanja kesk Uusimaa ++
Kasvi, Jyrki vihr Uusimaa ++
Kaunisto, Timo kesk Varsinais-Suomi ++
Ojansuu, Kirsi vihr Häme ++
Paloniemi, Aila kesk Keski-Suomi ++
Puhjo, Veijo vas Satakunta ++
Pulliainen, Erkki vihr Oulu ++
Sumuvuori, Johanna vihr Helsinki ++
Tiusanen, Pentti vas Kymi ++
Tynkkynen, Oras vihr Pirkanmaa ++