Budjetti 2011

17.12.2010

Eduskunta keskusteli syksyllä 2010 vuoden 2011 bujdetista hallituksen esityksen pohjalta. Paperissaan hallitus esittää kasvuennusteeksi kahta prosenttia ja kehitysyhteistyön määrärahojen suuruudeksi n. 0,58 prosenttia bruttokansantulosta, jolloin 0,7 prosentin tavoite saavutettaisiin vuonna 2015. Vuoden 2011 bujdettiin lisäystä tulisi 108 miljoonaa euroa.

Johanna Sumuvuori (vihr) ansaitsi peukun muistuttaessaan 14.9.2010 täysistuntokeskustelussa (asia 1, keskustelu), että YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen on enää 5 vuotta aikaa. Lisäksi hän sanoi, että kehitysyhteistyötä ja oikeudenmukaista kauppapolitiikkaa tarvitaan siksi, että maailmassa on edelleen miljoonia ihmisiä, joilla ei ole varaa tai mahdollisuuksia pysyä hengissä tai elää ihmisarvoista elämää.

Myös Minna Sirnö (vas) viittasi vuosituhattavoitteisiin 16.9.2010 täysistuntokeskustelussa (asia 1, keskustelu) ja muistutti, että 0,7-tahtia täytyy mahdollisesti nopeuttaa, jotta tavoitteet saavutetaan.

Joukko edustajia ansaitsi peukkuja tekemistään talousarvioaloitteista vuoden 2011 budjettiin:

Minna Sirnö (vas) ehdotti talousarvioaloitteessaan 20.9.2010 budjettiin mainintaa, että Suomi varautuu aikataulun nopeuttamiseen kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamisessa, jotta 0,7 prosentin taso ja YK:n vuosituhattavoitteet saavutetaan vuoteen 2015 mennessä.

Minna Sirnön (vas), Tuula Peltosen (sd) ja Elisabeth Nauclérin tekemässä talousarvioaloitteessa 20.9.2010 esitettiin 200 000 euron määrärahaa YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) tunnettuuden lisäämiseen.

Vasemmistoliitto teki 20.9.2010 talousarvioaloitteen 10 miljoonan euron määrärahan osoittamisesta vuonna 2011 ilmastolain toteuttamiseen. Laki sisältäisi 5 prosentinvuotuisen päästövähennystavoitteen, jonka lisäksi lain toteuttamiseksi olisi tehtävä myös konkreettisia toimia, kuten panostettava uusiutuvaan energiaan ja joukkoliikenteen tukemiseen. Peukun ansaitsevat aloitteen allekirjoittajat.

SDP, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit esittivät 8.12.2010 vastalauseensa valtiovarainvaliokunnan talousarvioaloitetta koskevaan mietintöön. Valiokunnan mietinnössä ehdotetaan kehitysyhteistyön määrärahojen kasvattamista yli 100 miljoonalla eurolla edellisvuodesta sekä muistutetaan sitoutumisesta kasvattaa varoja 0,7 %:iin vuoteen 2015 mennessä. Mietintö ei kuitenkaan ansaitse peukkua, sillä Kööpenhaminan ilmastopuitesopimuksen varat ehdotetaan otettavaksi kehitysyhteistyömäärärahoista. 

Sosiaalidemokraatit huomauttivat vastalauseessaan, että Suomen tulee omalta osaltaan tehdä kaikkensa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja säätää kansallisesti velvoittava ilmastolaki. Lisäksi Suomen tulisi edistää ilmastonmuutosta hillitsevien kansainvälisten sopimusten aikaansaamista. Vastalause oli peukun arvoinen.

Myös vasemmistoliitto kiinnitti huomiota Suomen kasvihuonekaasupäästötavoitteisiin ja erityisesti kansalaisjärjestöjen asemaan näiden saavuttamisessa. Vastalauseessa ehdotettiin myös kehitysyhteistyön määrärahojen lisäämisen nopeuttamiseen varautumista sekä vaadittiin, että Kööpenhaminan ilmastopuitesopimuksen mukaisen ilmastorahan on oltava aidosti lisärahoitusta eikä osa kehitysyhteistyövaroja. Vasemmistoliiton vastalauseessa vaadittiin lisäksi pörssissä tapahtuvan arvopaperikaupan verottamista. Vastalauseen allekirjoittajat ansaitsivat tuplapeukun.

Kristillisdemokraatit ehdottivat vastalauseessaan pörssiveron palauttamista sekä pankki- ja luottolaitosveron käyttöönottoa rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseksi. Kansanedustaja Bjarne Kallis ansaitsi vastalauseella peukun.

Myös kansainvälinen ilmastolaki ja teollisuusmaiden sitoutuminen päästövähennyksiin oli talousarviokeskustelujen aiheena Cancúnin ilmastokokouksen aikoihin. Satu Taiveaho (sd) muistutti puheenvuorossaan täysistunnossa 17.12.2010 (asia 1, keskustelu), että Suomi sijoittui kansainvälisessä ilmastovertailussa heikosti. Siksi Suomeen tarvittaisiin sitova ilmastolaki ja huomiota tulisi kiinnittää erityisesti liikenteen päästöihin.

Pentti Tiusanen (vas) vaati Suomen aktivoitumista YK:n alaisissa ilmastonmuutos-, biodiversiteetti- ja aavikoitumisen vastaisissa ohjelmissa. Tiusasen mukaan Cancúnissa päätetyn 100 miljardin dollarin ilmastorahoituksen kattamiseksi olisi tarkasteltava uusia innovatiivisia rahoitusmalleja, kuten lentovero tai Tobinin vero.

Johanna Karimäki (vihr) otti saman aiheen esille suullisessa kysymyksessään eduskunnan täysistunnossa 16.12.2010 (asia 2, kysysmys 226) ja ansaitsi kaksi peukkua. Kysymyksessään ympäristöministeri Lehtomäelle Karimäki korosti vahvan ja kattavan kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaamisen tärkeyttä ensi vuonna ja tiedusteli ministeriltä, miten maita voitaisiin painostaa tiukempiin tavoitteisiin.

Nimi Puolue Vaalipiiri Peukutlajittelukuvake
Ahde, Matti sdp Oulu +
Arhinmäki, Paavo vas Helsinki +
Kallis, Bjarne kd Vaasa +
Kangas, Matti vas Keski-Suomi +
Karimäki, Johanna vihr Uusimaa ++
Kauppila, Matti vas Häme ++
Kauppila, Matti vas Häme +
Koski, Valto sdp Kymi +
Kuoppa, Mikko vas Pirkanmaa ++
Kuoppa, Mikko vas Pirkanmaa +
Kyllönen, Merja vas Oulu +
Kähkönen, Lauri sdp Pohjois-Karjala +
Laitinen, Reijo sdp Keski-Suomi +
Lapintie, Annika vas Varsinais-Suomi +
Mustajärvi, Markus vas Lappi +
Nauclér, Elisabeth sit Ahvenanmaa +
Peltonen, Tuula sdp Keski-Suomi +
Puhjo, Veijo vas Satakunta +
Rajamäki, Kari sdp Pohjois-Savo +
Saarinen, Matti sdp Uusimaa +
Sirnö, Minna vas Pirkanmaa ++
Sirnö, Minna vas Pirkanmaa ++
Sirnö, Minna vas Pirkanmaa ++
Sirnö, Minna vas Pirkanmaa +
Sirnö, Minna vas Pirkanmaa +
Sumuvuori, Johanna vihr Helsinki +
Taiveaho, Satu sdp Häme +
Tennilä, Esko-Juhani vas Lappi +
Tiusanen, Pentti vas Kymi ++
Tiusanen, Pentti vas Kymi +
Uotila, Kari vas Uusimaa +
Viitanen, Pia sdp Pirkanmaa +
Virtanen, Erkki vas Pohjois-Savo +
Väätäinen, Tuula sdp Pohjois-Savo +
Yrttiaho, Jyrki vas Varsinais-Suomi +