Janne Seurujärvi

Vaalipiiri: 
Lappi
Puolue: 
kesk
Vastaukset vaalikoneessa 2007

Alla edustajan antamia vastauksia järjestöjen eduskuntavaalikoneeseen keväällä 2007. Tarkat kysymykset ja edustajan omat kommentit näet viemällä osoittimen info-linkin  päälle.

  • Suomen kehitysapu pitää nostaa 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

    Tulisiko Suomen mielestänne lisätä vai vähentää kehitysapuaan?

    Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysavun 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Nykyisessä hallitusohjelmassa takarajaksi on asetettu vuosi 2010, EU:n jäsenmaiden keskinäisessä sopimuksessa vuosi 2015. Tänä vuonna Suomi käyttää apuun 670 miljoonaa euroa, eli 0,42 prosenttia kansantaloudesta, muut teollisuusmaat 0,15-1 %:n välillä.

    1. Nostaa apu 0,7 prosenttiin viimeistään tulevan hallituskauden loppuun vuoteen 2011 mennessä.
    2. Nostaa apu 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.
    3. Nostaa apua taloudellisen tilanteen salliessa.
    4. Pitää apu nykyisellä tasolla tai laskea sitä.

    Ehdokkaan kommentti: Suomen olisi noudatettava osaltaan yhdessä sovittuja suosituksia kehitysavusta kuitenkin siten, että harkintamahdollisuus pidetään Suomen taloudellisen tilanteen mukaisesti.

  • Suomen ei tule osallistua kansainvälisten verojen kehittelyyn.

    Tulisiko Suomen mielestänne tukea kansainvälisten verojen käyttöönottoa?

    Verotus on tähän asti ollut itsenäisten valtioiden yksinoikeus. Tällä hetkellä yli 40 maata tutkii kansainvälisten verojen käyttöönottoa vähentääkseen haitallista kansainvälistä toimintaa kuten valuuttakeinottelua ja rahoittaakseen kansainvälisiä palveluja, kuten ympäristönsuojelua, terveydenhuoltoa tai huumekaupan ehkäisyä. Verojen kokonaistaso ei välttämättä nouse.

    1. Ehdottomasti pitäisi.
    2. Joidenkin kansainvälisten verojen käyttöönottoa tulisi ainakin harkita esimerkiksi köyhyyden vähentämiseksi kehitysmaissa.
    3. Toistaiseksi ei ole riittäviä syitä kehitellä kansainvälisiä veroja.
    4. Ei missään tapauksessa.

    Ehdokkaan kommentti: Olen varovainen ja haluan asiasta lisätietoja ennen kuin lähden tuollaista ehdotusta tukemaan.

  • Suomen pitää yleensä tukea vapaakauppaa.

    Miten Suomen tulisi mielestänne suhtautua kansainväliseen kauppaan?

    Avoin ulkomaankauppa on monen mielestä paras keino synnyttää vaurautta. Kauppaneuvotteluissa päätetään teollisuustuotteiden lisäksi ruuan ja luonnonvarojen kaupasta sekä peruspalveluiden kaupallistamisesta. Nykyiset teollisuusmaat suojasivat nuoria yrityksiään kansainväliseltä kilpailulta vaurastumisensa alkuvaiheissa.

    1. Suomen on pyrittävä vapaakauppaan kaikilla tuotannonaloilla ja tuettava kaupan esteiden poistamista kaikkien maiden väliltä.
    2. Kaupan vapauttamisesta on yleensä hyötyä, mutta en kannata sitä kaikkien tuotteiden osalta.
    3. Kaupan vapauttamisesta on usein hyötyä, mutta ei kaikkien tuotteiden kohdalla. Lisäksi kehitysmaille tulee antaa mahdollisuus tukea ja suojata omaa tuotantoaan paikallisen yritystoiminnan kehittämiseksi.
    4. Kaupan vapautuminen on lisännyt globaalia eriarvoisuutta ja uhkaa hyvinvointia myös teollisuusmaissa, esimerkiksi Kiina-ilmiön kautta. Kaikille maille tulee antaa mahdollisuus suojata tuotantoaan.

    Ehdokkaan kommentti: Kauppapoliittiset kysymykset ovat vaikeita ja lähes poikkeuksetta pienet maat tulevat niissä isojen ylikävelemäksi ja kehitysmaat jäävät aina poikkeuksetta pahnan pohjimmaisiksi. Kehitysmaiden kohdalla kauppapolitiikassa on syytä noudattaa yhteiskuntavastuuta, jota esimerkiksi lainojen anteeksiantamisessa on pyritty noudattamaankin. Tosin siitäkin on valitettavasti kuultu erilaisia versioita rikkaiden maiden taka-ajatuksista asiassa.

  • Suomen on tuettava kehitysmaiden omia ponnisteluita seksuaalioikeuksien edistämiseksi.

    Tuleeko Suomen mielestänne tukea seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia kehityspolitiikassaan?

    Suomi tukee kehityspolitiikassaan sukupuolten välistä tasa-arvoa muun muassa edistämällä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Näihin kuuluvat muun muassa ehkäisymenetelmien saatavuus, äitiysterveys ja seksuaalikasvatus. Seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeuskysymyksiä kuitenkin vastustetaan uskonnollisten ja moraalisten periaatteiden vuoksi, myös osassa Euroopan unionin jäsenmaita.

    1. Ehdottomasti: ne ovat ihmisoikeuksia ja Suomen tulee tukea niitä kehityspolitiikassaan sekä EU:ssa että YK:ssa.
    2. Silloin kun mahdollista: ne ovat kannatettavia tavoitteita ja Suomen tulee pyrkiä tukemaan kehitysmaiden omia ponnisteluita niiden edistämiseksi.
    3. Ei: Niiden edistäminen on kunkin maan sisäinen asia eivätkä ne ole olennaisia köyhyyden vähentämisessä.

    Ehdokkaan kommentti: Tässä olisin kyllä hyvin varovainen. Uskonnollisia ja myös kulttuurillisia arvoja tulee kunnioittaa. Ei toki kuitenkaan ihmisarvon kustannuksella.

  • Turvattomuuden vähentämiseksi tarvitaan kehitysyhteistyötä, joka kitkee epidemioita, ympäristötuhoja ja huumerikollisuutta.

    Mikä kanta vastaa parhaiten näkemystänne äärimmäisen köyhyyden ja rikkaiden maiden turvallisuuden välisestä yhteydestä?

    1. Suomalaisten turvallisuuden takaa varmimmin itsenäinen ja uskottava puolustus, johon on myönnettävä enemmän resursseja.
    2. Suomen puolustus alkaa rajojemme ulkopuolelta. Suomen pitää osallistua aktiivisemmin sotilaalliseen kriisinhallintaan ja rauhanturvaamiseen maailman kriisialueilla.
    3. Terroristijärjestöjen kannatusta voidaan vähentää demokratiaa ja ihmisoikeuksia tukevalla kehitysyhteistyöllä. Suomen tulee keskittää kehitysapu terrorismin vähentämisen kannalta keskeisiin maihin.
    4. Köyhyys ruokkii epidemioita, ympäristötuhoja ja huumerikollisuutta, jotka ovat uhka myös suomalaisille. Suomen tulee keskittää kehitysapu köyhimpiin maihin.

    Ehdokkaan kommentti: Kaikki vaihtoehdot olivat hyviä ja niissä piilee totuuden siemen. Tässä tapauksessa puhuttaessa äärimmäisestä köyhyydestä, turvallisuudesta ja kehitysavusta, on kuitenkin tunnustettava se tosiasia, että humanitaarisuuden lisäksi meitäkin koskettavaa turvallisuustyötä tehdään juuri paikan päällä köyhissä maissa.

Miten eri puolueiden ehdokkaat vastasivat kysymyksiin? Käy katsomassa puoluevertailusta.

Massaglobbauksessa annetut lupaukset

Massaglobbaustapahtumassa toukokuussa 2007 globbarit saivat kansanedustajilta lupauksia, joiden toteutumista seurataan vaalikauden loppuun asti. Näet edustajan antaman lupauksen kokonaisuudessaan viemällä osoittimen info-linkin  päälle.

  • Teen aloitteen Suomen ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Teen kuluvalla vaalikaudella eduskuntaryhmäni kanssa ainakin yhden aloitteen, joka mahdollistaa Suomen kotimaisten päästöjen vähenemisen 10 prosentilla verrattuna vuoteen 1990 ennen vaalikauden loppua 2011.
  • Huomioin ilmastonmuutoksen kaikessa päätöksenteossa. Huomioin ilmastonmuutoksen torjumisen kaikessa muussa päätöksenteossa. Ilmastonmuutoksen torjumiskeinot on juurrutettava osaksi suomalaisten arkea visioilla, esimerkeillä, päätöksillä ja niiden mukaisella toiminnalla.
Peukut
Peukkulukumäärä: 
4