Peukkukriteerit
Kansanedustajat saavat peukkuja kehitysyhteistyön ja reilun kansainvälisen talous- ja kauppapolitiikan edistämisestä. Globbarit seuraavat kansanedustajien tekoja ja peukkutilanne päivittyy koko ajan.
Peukkujen antaminen perustuu muun muassa kansanedustajien massaglobbaustapahtumassa toukokuussa 2007 antamiin lupauksiin. Peukkuja annetaan teoista, ei pelkistä lupauksista. Kansanedustaja voi siis saada peukun hyvistä teoistaan, vaikka ei olisikaan allekirjoittanut juuri kyseistä lupausta.
Peukkuja annetaan pääasiassa eduskuntatyöstä, mutta myös muu merkittävä yhteiskunnallinen teko voidaan katsoa peukun perusteeksi.
Peukkuja voi yksittäisestä toiminnosta saada enintään kaksi.
- Kaksi peukkua voi saada, jos pystymme todentamaan, että juuri kyseinen kansanedustaja on toiminut erityisen aktiivisesti.
- Yhden peukun voi saada, jos on toiminut ryhmän (valiokunnan tai puolueen eduskuntaryhmän) osana tai puolesta, esimerkiksi ryhmäpuheenvuoron pitäjänä täysistunnossa.
Täysistunto
- omalla nimellä esiintyminen: enintään 2 peukkua
- ryhmäpuheenvuoro: puhujalle enintään 2 peukkua
Valiokuntatyöskentely
- mietinnöt ja lausunnot: 1 peukku
- vastalauseet ja eriävät mielipiteet: enintään 2 peukkua
Suullinen kysymys
- kysymyksen esittäjä: 2 peukkua
- osallistuminen keskusteluun: 1 peukku
Kirjallinen kysymys
- kaikki kysymyksen allekirjoittajat: 2 peukkua
Ilmianna oma kansanedustajasi globbarien ilmiantolomakkeella! Kerro meille, miksi juuri hän ansaitsee peukun.
