Ihanaa, sain olla yhden viikonlopun verran hippi! Olin ilmoittautunut mukaan Hyvät kortit-kampanjatempaukseen Faces-festareille Raaseporiin ― matkalla minulle vieraaseen maailmaan. Hetken se vaati tunnelmaan virittäytymistä. Vielä festaribussissa matkalla Karjaalta Pohjaan kummastelin rastatukkaisia puunhalaajia Fjällräven-reput selässä ja lapsi kantoliinassa vatsan päällä. "Näinkö se maailma pelastetaan", pohdiskelin, "luomulimulla ja Pace-lipulla?" Sinnittelin lievästi epäluuloisena aina Gumnäsin niemeen asti, kunnes en enää voinut olla ihastelematta hurmaavia koristeita rantapolun molemmin puolin. Porttien sisäpuolella kenelläkään ei ollut päässään Koffin mäyräkoirahattua eikä kukaan kiljunut kännipäissään.

Sitten osallistuin Anna Fältin vetämään kansanlaulutyöpajaan. Joikasin ja runolaulelin pari tuntia tiipiissä risti-istunnassa lampaantaljojen päällä. Enää en pitänyt Äiti Maata ja kuivakuppausta lainkaan niin poissuljettuina vaihtoehtoina.

Facesissa henki merkillinen lämpö ja rauha. Totta kai hipitkin osaavat juhlia, mutta jopa riehaantuminen tapahtui festareilla jotenkin yhteisöllisesti, ottaen huomioon ympärillä olevat ihmiset. Pakkohan siinä oli maailmantalouden lainalaisuudet ymmärtävän inhorealistinkin pehmetä. Globbareiden ständin takana seistessä olin jo liikuttuneessa mielentilassa, kun luin ihmisten kirjoittamia viestejä kansanedustajille. "Miettikää nyt hyvänen aika mitä teette äitimaalle!" "Olkaa coolisti", "PEACE AND LOVE!"

Sunnuntaina festareiden jälkeen harkitsin soittamista töihin sanoakseni, että olen kipeä. Teki mieli lähteä Kuopion Rainbow Gatheringiin opettelemaan saviuunin rakentamista ja saunomaan maakuoppaan.