Kehitysyhteistyön laadusta ja määrästä

Johannes Nuutinen 12.8.2010 | 12:26 Globbaritoiminta

Selkein väylä, jonka kautta suomalaiset pyrkivät vaikuttamaan kehitysmaiden arkeen, on kehitysyhteistyö, joko valtion tai kansalaisjärjestöjen kautta. Ghanassa erilaiset kehityshankkeet ovat äärimmäisen näkyviä, joten emme malta olla käsittelemättä kehitysyhteistyötä ilmiönä.

Viime viikolla vierailimme Ghanan itäosissa pienessä Lioti Wotan maalaiskylässä, jonka tuhat asukasta elättävät itsensä pääosin maanviljelyksellä. Verrattuna muihin alueen samankokoisiin kyliin, Lioti Wota oli kuitenkin verrattain hyvinvoivan oloinen: heti saapuessamme huomion herättivät katuvalot, viemäröinti ja hieno, suuri koulurakennus. Tämä totta kai kiinnosti meitä, ja asiaa hieman selviteltyämme kävi ilmi, että kyseiset parannukset oli rahoitettu yhden kehityshankkeen voimin.

Kylässä oli kymmenisen vuotta sitten aloitettu Yhdysvaltojen valtion rahoituksella kehityshanke, jonka avulla kylään oli perustettu pieni yhteisöturismikeskus. Tämä keskus puolestaan nykyään työllisti muutamia kylän asukkaita, ja kaikki turismin voitot suunnattiin yhteisön itse määrittämiin kohteisiin - milloin oli kyseessä koulun korjaus, milloin viemäriverkoston perustaminen. Kenties hienointa hankkeessa oli se, että itse kehityshanke ja Yhdysvaltojen osallistuminen oli päättynyt jo vuosia sitten; nyt yhteisöturismi pyöri puhtaasi Lioti Wotan omin voimin.

Valitettavasti kaikki esimerkit eivät ole olleet yhtä rohkaisevia kuin tämä tietty yhteisöturismihanke. Ympäri Ghanaa olemme nähneet kehityshankkeita, jotka ovat sivuuttaneet alkuperäisen tavoitteensa ainakin osin. On suuruudenhulluuteensa kaatuneita teollisuushankkeita, korruptioon valuneita koulutusprojekteja ja käyttämättä jääneitä sairaalan osia.

Mutta jokaista epäonnistumista kohtaan on aina myös onnistuminen, eikä kehityshankkeista voi Ghanan perusteella olla jyrkästi mitään mieltä. Selvää on, että hyvin toteutetuilla kehityshankkeilla voi olla tärkeä rooli yhteisöjen elinvoimaisuuden ylläpitämisessä, mutta huonosti toteutetut kehityshankkeet voivat jopa vaikeuttaa kehityspäämäärien saavuttamista, olivatpa nuo päämäärät mitä hyvänsä. Eli jos tämän pyrkisi muotoilemaan postikorttiin mahtuvaksi: kiinnitetään määrän lisäksi huomiota myös laatuun!