Olisiko sinulla hetki aikaa?
Helmikuun alussa järjestetty Anna aikaa -tapahtuma täytti Kepan käytävät vapaaehtoisilla ja vapaaehtoiseksi mielivillä. Vuosittaisessa tapahtumassa kohtaavat järjestöt ja vapaaehtoistyötä etsivät ihmiset. Tällä kertaa esimerkiksi Allianssi haki uusia innostuneita mukaan Elävä kirjasto -hankkeeseen, Unicefin Anna ja Toivo -nuket etsivät uusia ystäviä ja Etelän vapaaehtoisohjelma Etvo esitteli vapaaehtoistöitä kehitysmaissa.
Myös globbarit olivat edustettuina, ja uusia innokkaita johdateltiin globbaamisen saloihin. Nauruntyrskähdykset värittivät iltapäivää, kun vieraat purkivat sydäntään "Masalla ja Jykälle" globbarien uudessa Postia Ministerille -tempauksessa.
Jotta ministerit muistaisivat pitää kiinni kehitysyhteistyövaroista antamistaan lupauksista, saivat kansalaiset herätellä heitä reippailla korteilla. "Älä unohda nollaseiskaa!" vetosi moni terveisissään Vanhaselle. Kataisen kohdalla turvauduttiin jo jämerämpiin aseisiin: korteissa koreili pörröisten kissanpentujen leegio.
Vaikka Anna aikaa päättyi, ei vapaaehtoistyö tekemällä lopu. Voit lähteä mukaan vaikka globbarien paikallistoimintaan, tehdä duunia toukokuisilla Maailma kylässä -festareilla tai suunnata Etvoksi Etelään. Ei muuta kuin tuumasta toimeen!


