Globbareilta jyrkkä ei kehitysyhteistyöleikkauksille!

Sanna Autere 26.8.2009 | 13:35 Globbaritoiminta

Globbarit ovat viime päivinä vedonneet ahkerasti hallitusryhmien vetäjiin, jotta Suomi ei maksattaisi taloustaantuman laskua maailman köyhimmillä. Tähän mennessä eniten nettihaasteita on lähtenyt valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle (kok.).

Tieto hallituksen kaavailemista leikkauksista kehitysyhteistyön määrärahoihin tuli julkisuuteen viime viikolla. Asiaa käsitellään parhaillaan tänään keskiviikkona 26. elokuuta alkaneessa budjettiriihessä Helsingin Säätytalolla.

Globbarien nettihaastetta kehitysyhteistyövarojen puolesta on tänään klo 16 mennessä lähtenyt jo ainakin 473 kappaletta. Sellainen määrä yhteydenottoja ei varmasti ole jäänyt hallituspuolueiden puheenjohtajilta huomaamatta!

***

Ahkerimmin haastettu puoluejohtaja on Jyrki Katainen, jolle on lähtenyt lähes 40 prosenttia kaikista nettivetoomuksista. Työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) on saanut haasteista neljänneksen ja loput ovat menneet pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.) sekä kulttuuriministeri Stefan Wallinille (r.) melkolailla tasan.

Haaste aukesi viime viikon lopussa yksinkertaisena kopioitavana sähköpostiviestipohjana ja varsinainen nettihaastelomake saatiin käyttöön maanantaina. Lähetetyistä sähköposteista ei kertynyt tarkkaa tilastotietoa, joten haasteita on saattanut lähteä huomattavasti enemmänkin.

Kepan globbaritiimiin tulleiden tietojen perusteella ainakin Anni Sinnemäki on myös vastannut saamiinsa haasteviesteihin – se osoittaa, että henkilökohtaisissa yhteydenotoissa on voimaa, ja globbarien viesti on mennyt perille.

***

Globbarit ovat saaneet arvokasta taustatukea kansalaisjärjestöiltä sekä tunnetuilta suomalaisilta.

Yhteensä 112 julkisuuden henkilön allekirjoittama vetoomus julkaistiin tämän päivän Ilta-Sanomissa, ja 144 järjestön yhteinen vetoomus julkaistiin Helsingin Sanomissa sekä Hufvudstadsbladetissa maanantaina. Vetoomukset ja niiden allekirjoittajat löytyvät myös globbarien Leikkausvaara! -tempaussivuilta.

Kuinka kehitysyhteistyövarojen sitten käy? Tämänhetkisen tiedon valossa budjettineuvottelujen odotetaan päättyvän huomenna.

Hurjimmillaan kehitysyhteistyöhön on esitetty jopa 160 miljoonan euron suuruisia leikkauksia. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen totesi eilen, että on valmis neuvottelemaan noin 60 miljoonasta, muttei eurostakaan enempää (ks. Kepan uutinen).