Lähetä haaste valuutanvaihtoveron puolesta
Globbarisivuilla on avattu lyhyt mutta tehokas haastekampanja valuutanvaihtoveron puolesta. Eduskunnassa valmistellaan toimenpidealoitetta asiasta, ja haasteella pyritään saamaan mahdollisimman moni kansanedustaja mukaan. Haasteita voi lähettää vain muutaman päivän, vappuaattoon saakka, sillä toimenpidealoite luovutetaan jo 5.5. valtiovarainministerin edustajalle aloitteen ensimmäisen allekirjoittajan, vihreiden Outi Alanko-Kahiluodon johdolla.
Valuutanvaihtovero on noussut tänä keväänä talouskriisin myötä aivan uudella tavalla ajankohtaiseksi. Hyvin pienikin vero auttaisi tuomaan vakautta maailmantalouteen, sillä se vähentäisi valuuttakeinottelua. Verotuotto olisi itsessään uusi resurssi valtioille. Lisäksi vero vapauttaisi muuhun käyttöön suuria määriä valuuttavarantoja, joita kehitysmaat joutuvat nyt pitämään suojanaan keinottelua vastaan. Näitä rahoja maat voisivat käyttää juuri nyt kipeästi tarvitsemaansa elvytykseen.
Verosta on olemassa useita toteutusmuotoja valittavaksi. Sen ei tarvitse välttämättä olla globaali toimiakseen – riittää että verosta kiinnostuneet maat lähtevät yhdessä sitä toteuttamaan.
Aloitteeseen on tällä hetkellä sitoutunut hallituspuolueista vihreiden ja oppositiosta vasemmistoliiton eduskuntaryhmät. SDP on linjannut aiemmin kannattavansa valuutanvaihtoveroa 2007 eduskuntavaalien vaaliohjelmassaan.
Käy haastamassa mukaan oman alueesi kansanedustajat! Tai vaikka kaikki!
Monet kansanedustajat kannattivat kansainvälisiä veroa viime eduskuntavaalien alla. Voit tutustua yksittäisten edustajien vaalikonevastauksiin globbareiden edustajaseurannassa.


