Eduskunnassa puhuttiin huusseista ja kehitysyhteistyöstä
Käymäläseura Huussi ry:n järjestämässä eduskunnan vesi- ja sanitaatiopäivässä 25. helmikuuta lausuttiin painavia puheenvuoroja kehitysyhteistyöstä ja kehitysmaiden vesi- ja sanitaatiotilanteesta. Tilaisuuden yhteydessä Huussi ry lahjoitti ministeri Kataiselle sambialaisen huussin osana Toivo tulee talkoisiin -kampanjaa.
Tilaisuuden teema on ajankohtainen: maailmassa on noin 1,1 miljardia ihmistä vailla puhdasta vettä ja 2,6 miljardia vailla käymälää. Tämä aiheuttaa noin 5000 lapsen kuoleman joka päivä.
Tilaisuuden avannut sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen korosti puheenvuorossaan sanitaation merkitystä ja piti tärkeänä kasvattaa sanitaatiohankkeiden osuutta kehitysyhteistyössä. Hän painotti,että Suomen on nostettava kehitysyhteistyömäärärahoja, jotta YK:ssa sovittu 0,7 prosentin tavoite täyttyy.
Kehitysyhteistyömäärärahojen nostamista vaati myös Huussi ry eduskuntaryhmien edustajille osoittamassaan vetoomuksessa. Yhdistys toivoi kehitysyhteistyön kohdentamista erityisesti vesi- ja sanitaatiotilanteen parantamiseen.

Projektikoordinaattori Sari Huuhtanen ojensi Huussi ry:n vetoomuksen vihreiden Janina Andderssonille.
"Sanitaatioon panostamalla voidaan parantaa kehitysmaiden ihmisten tilaa monella sektorilla. Taudit vähenevät, ihmiset ovat terveempiä käymään töissä ja koulussa, tasa-arvo lisääntyy ja jopa ruokataloutta voidaan parantaa käymälälannoitteen avulla", sanoi Huussi ry:n projektikoordinaattori Sari Huuhtanen.
Viesti välittyi myös valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle Huussi ry:n lähettämässä kirjeessä. Ministeri sai Huussi ry:ltä lahjaksi sambialaisen huussin osana Toivo tulee talkoisiin -kampanjaa.
Huussi ry:n vetoomuksen vastaanottivat muun muassa vihreiden Janina Andersson, kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara sekä perussuomalaisten Veltto Virtanen. Myös vasemmistoliiton Pentti Tiusanen ja vihreiden Heidi Hautala piipahtivat paikalla.
***
Kepan kampanja- ja viestintäjohtaja Mika Railo kertoi sanitaatiopäivässä Kepan ja järjestöjen Toivo tulee talkoisiin -kampanjasta Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseksi ja kehityspolitiikan aktivoimiseksi. Hän muistutti, että kehitysyhteistyön lisäämisen ohella tarvitaan myös muutoksia kansainvälisen talouden rakenteisiin, kuten kauppasääntöihin ja lainojen ehtoihin.
Kehitysmaita on esimerkiksi rohkaistu peruspalveluiden yksityistämiseen, mikä on suuri ongelma juuri veden ollessa kyseessä. Yksityistämisen johdosta veden hinta on kehitysmaissa noussut, mikä heikentää köyhien ihmisten mahdollisuutta veden saaamiseen. Railo nosti eteläisessä Afrikassa tällä hetkellä riehuvan koleraepidemian esimerkiksi veden ja sanitaation tärkeydestä.
Sanitaatiopäivä järjestettiin lähetystöjen vastaanottotilassa, jonne ohikulkevat kansanedustajat ja eduskunnan henkilökunta saattoivat poiketa. Valitettavasti paikalle kuitenkin ehti vain muutama kansanedustaja.


