Lapin yliopiston kansainvälisten suhteiden dosentti, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen puhui ajankohtaisista kauppa- ja kehityspoliittisista kysymyksistä Lapin yliopistossa Rovaniemellä 16.2. Keskustelutilaisuus kuului yliopistokierrokseen, mikä jatkuu Jyväskylään (18.2.), Turkuun (9.3.) ja Tampereelle (15.4.).

Lokakuussa 2007 hyväksytyn Suomen kehityspoliittisen ohjelman tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen. Politiikassa painotetaan kestävää kehitystä luonnontaloudellisesti (ympäristö), taloudellisesti (yksityinen sektori) sekä yhteiskunnallisesti (mm. demokratia, ihmisoikeudet, hyvä hallinto). Nyt globaalin talouskriisin supistaessa kansantaloutta näyttää Väyrysen mukaan siltä, että Suomi pääsee EU:n asettamaan tavoitteeseen kehitysavun määrässä eli 0,51 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2010 mennessä. Talouskriisi vaikuttaa ankarimmin kuitenkin kehitysmaihin, joten on tärkeää toteuttaa YK:n asettama tavoite 0,7% BKT:sta vuoteen 2015 mennessä – siihen meillä vielä on matkaa.
 
Kestävä kehitys on köyhyyden poistamisen edellytys. YK:n vuonna 2000 määrittelemät vuosituhattavoitteet painottavat köyhyyttä koskevia ongelmia, mutta Väyrysen mukaan tämä yksipuolistaa ajattelua. Hän vaatii kestävän kehityksen tuomista uudelleen ajattelun keskiöön.  Myös vuosituhattavoitteiden jalkoihin jäänyt ympäristön suojelu ei sulje pois köyhyyden poistamista tai toisin päin, ja Väyrynen ajaakin ympäristöasioiden esille tuomista taistelussa köyhyyttä vastaan.
 
Laaja-alainen kehityspoliittinen keskustelu on tarpeellista. Väyrynen ehdotti tammikuussa EU-ministerikokouksessa Prahassa tiiviimpää yhteistyötä Yhdysvaltojen ja EU:n välillä. Transatlantic Partnership for Sustainable Development -idea hyväksyttiin yksimielisesti. Tähän asti kehitysapu on Yhdysvalloissa liittynyt lähinnä sotilaallisiin operaatioihin. Toiveikkaita odotuksia yhteistyön toteutumiselle on nyt, kun Yhdysvaltain uusi hallitus on aloittanut kautensa.
 
Ministeri Väyrysen mukaan jotkut puhuvat kehitysyhteistyöstä, toiset sosiaaliavusta – molempia tarvitaan. Jotkut puhuvat avun antajan etujen näkökulmasta, kauppapoliittisista intresseistä, mutta Väyrynen ei ymmärrä, mihin tämä perustuu. Apu on sitomatonta ja se kilpailutetaan. Toisin sanoen valtion ei kannata tarjota apua sektorille, missä sillä ei ole osaamista.
 
Yleisöstä tullut mielipide piti kehitysapua velkojen maksuna: länsimaiden hyvinvointi on suureksi osaksi tulosta vanhojen siirtomaiden rikkauksien riistosta, ja nyt maksamme velkoja kehitysapuna. Väyrysen mielestä asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen; esimerkiksi Suomella ei ole ns. maakohtaista velvollisuutta antaa kehitysapua. Kehitysapu on kuitenkin tärkeää Suomen ja kaikkien teollisuusmaiden kannalta: köyhien maiden auttaminen auttaa epäsuorasti myös meitä. Tästä meidän globbarien on hyvä muistuttaa!