Tiedätkö mitä kansanedustajasi on luvannut?

Sanna Autere 17.2.2009 | 16:13 Edustajaseuranta

Kansanedustajien kehityspoliittiset lupaukset on julkistettu globbarien uudistuneilla edustajaseurantasivuilla. Nyt on aika tarkistaa, mitä edustajat ovat luvanneet ja kuinka he ovat asioita käytännössä edistäneet. Kunkin kansanedustajan antamiin lupauksiin voi nyt tutustua edustajan omilla peukkusivuilla.

Enemmistö kansanedustajista on tehnyt kehitysyhteistyöhön ja kauppaan liittyviä lupauksia niin massaglobbauksessa kuin kansalaisjärjestöjen vaalikoneessa vuoden 2007 eduskuntavaalien alla.

Globbarit ovat kevään 2007 massaglobbaustapahtumasta lähtien seuranneet kansanedustajien tekoja kehitys- ja kauppapolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, jotka vaikuttavat kehitysmaiden ihmisten elämään. Kansanedustajien tekemisiä tarkkaillaan koko kuluvan vaalikauden ajan ja niistä annetaan pisteitä eli "peukkuja".

Kunkin edustajan henkilökohtaisiin vaalikonevastauksiin ja lupauksiin voi nyt tutustua kansanedustajan omilla sivuilla, jotka löytyvät peukkutaulukoista edustajan nimeä klikkaamalla. Myös massaglobbauksessa annetut lupaukset ovat entistä selkeämmin esillä. Näin edustajakauden puolivälin paikkeilla kannattaakin käydä tarkistamassa, mitä edustajat ovat luvanneet ja kuinka he ovat lupauksiaan käytännössä edistäneet.

***

Vaalikonevastaukset 2007 -sivujen taulukoissa näkyvät kansanedustajien vastausten jakaumat puolueittain. Sivuille on poimittu kansanedustajien vastauksia muutamiin kansalaisjärjestöjen vaalikoneessa esitettyihin globaaliaiheisiin kysymyksiin, jotka koskevat muun muassa kansainvälistä verotusta, kauppapolitiikkaa ja kehitysyhteistyön määrärahoja.

Taulukoiden avulla on helppo vertailla puolueita keskenään: miten eri puolueiden edustajat näkevät äärimmäisen köyhyyden ja rikkaiden maiden turvallisuuden välisen yhteyden? Mitä mieltä he ovat kaupan vapauttamisesta tai kehitysavun määrästä? Entä seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisestä kehityspolitiikan keinoin?

Vaalikoneeseen vastasi vuoden 2007 eduskuntavaalien alla yli 1 100 ehdokasta eli yli puolet kaikista ehdokkaista. Eduskuntaan valituista kansanedustajista vaalikoneeseen vastasi peräti 129 eli lähes 65 prosenttia kaikista kansanedustajista. Se on jo verrattain kattava otos.

Kunkin edustajan omat vastaukset ja henkilökohtaiset kommentit vaalikonekysymyksiin löytyvät edustajan omilta seurantasivuilta, jonne on kerätty myös tiedot kaikista edustajan saamista peukuista.