Turku nousi haastekisan voittoon
Äänestä kuntasi reiluksi -kampanjan kaupunkikisa ratkesi sunnuntai-iltana Turun voittoon. Kovimmiksi haastajiksi paljastuivat Ulla Salmi, Laura Uusitalo ja Anneli Harbecke sekä Tekla Vanhakartano ja Saara Manelius. Kaikkiaan kisassa lähetettiin lähes 1200 haastetta ehdokkaille ympäri Suomea.
Määräaikaan mennessä turkulaisille
ehdokkaille oli lähetetty yhteensä 279 haastetta. Hienoa tulosta oli tekemässä aktiivinen porukka, josta erityisesti kaksi haastajaa kunnostautui niin, että ylsi myös kovimpien haastajien Top5-listalle. Onnittelut Tekla Vanhakartanolle ja Saara Maneliukselle sekä kaikille muille Turun aktiiveille!
Kaupunkikisan voittajana Turku saa palkinnokseen kampanjan päätösbileet, jotka järjestetään vielä tämän syksyn aikana. Kutsun juhliin saavat myös kaikki turkulaiset kaupunginvaltuutetut. Heistä kahdeksan ilmoittautui kampanjan tukijoiksi jo vaalikampanjan aikana - tästä on hyvä jatkaa työtä reilumman Turun puolesta.
Kaupunkikisan toiseksi tuli Helsinki, kolmanneksi Seinäjoki. Onnittelut pistesijoista ja kiitokset mukana olosta myös näille paikkakunnille!
***
Henkilökohtaisen haastekisan kärkeen nousivat Ulla Salmi, Laura Uusitalo ja Anneli Harbecke. Voitto oli kovan työn takana: kukin heistä lähetti yli 150 haastetta ehdokkaille kampanjan aikana.
Nelos- ja viitossijat menivät lähes yhtä kovaa tahtia pitäneille turkulaisille eli Vanhakartanolle ja Maneliukselle. Voittajat saavat lähiviikkoina palkinnoksi hyvän mielen herkkuja Reilun kaupan valikoimasta.
Onnittelut ja kiitokset voittajille, kuten myös muille kisaan osallistuneille. Yhdessä saimme lähetettyä kaikkiaan lähes 1200 viestiä reilumman ja globaalisti tietoisemman kuntapolitiikan puolesta. Eiköhän maailma ole jo piirun parempi kuin eilen!


