Tempauksella vuorovaikutusta ja hyvää mieltä Jyväskylässä
Jaoimme Jyväskylässä Äänestä kuntasi reiluksi –kampanjan kahvinäyte -flyereita kahtena päivänä kävelykadulla lokakuun toisella viikolla. Monia kuntalaisia kampanjan teemat tuntuivat kiinnostavan ja välillä syntyi pitkiäkin keskusteluja reilusta kaupasta ja tavaratuotannosta. Ilmainen kahvinäyte ilahdutti ja tuotti hyvää mieltä useimmille.
Reilu Jyväskylä-kampanjan vetäjänä olin mitä tyytyväisin kuullessani Kepan ja reilun kaupan toimijoiden yhteishankkeesta syksyn kunnallisvaalien alla. Kunnallisvaali-kampanjana Äänestä kuntasi reiluksi -kampanja on ollut mielestäni erittäin hyvin onnistunut ja nostanut tärkeitä asioita esille paikallistasolla. Kiitosta kampanjan teemoista on tullut niin tavallisilta ihmisiltä kuin poliittisilta vaikuttajiltakin. Selvästi myös Jyväskylässä kampanja herätti ihmisissä vastakaikua.
Parasta kampanjoinnissa omasta mielestäni onkin juuri positiivinen vuorovaikutus ihmisten kanssa. Jos tavallinen kuntalainen innostuu kadulla jutustelemaan reiluun kauppaan liittyvistä asioista melkoiseksi toviksi, on silloin onnistuttu herättämään kiinnostusta jokaiselle tärkeisiin asioihin. Globaalit asiat tulevat lähemmäksi tavallista ihmistä, kun puhutaan sellaisista kysymyksistä, jotka jokainen suomalainenkin työntekijä ymmärtää, kuten työolosuhteista tai lapsityövoimasta.
Kiinnostuksen herättäminen on yhtä tärkeää niiden poliittisten vaikuttajien kohdalla, jotka päättävät jatkossa kunnassa asioistamme. Toinen tukee toista – kun kuntalaiset kiinnostuvat, myös poliitikot mahdollisesti niin tekevät. Tai poliitikkojen kiinnostuksen ja käytännön tekojen myötä myös kuntalainen oppii huomaamaan asioiden tärkeyden.
Paikallinen media palkitsi tempauksemme näyttävän kokoisella jutulla Keskisuomalaisen kolmossivulla. Ei siis mennyt mitenkään hassummin, vaikka aktiivien määrällä ei päästykään juhlimaan.
Vielä viimeisenä lauantaina ennen vaalipäivää kävimme (Reilu Jyväskylä–aktiivit eli minä ja Vesa Hoijer) kävelykadulla jututtamassa itse ehdokkaita ja jaoimme jäljellä olevia ehdokas-flyereita vaalikahviloihin. Tunnelma oli tiivis, sillä kävelykadulla olivat kaikki puolueet kojuineen esillä. Kunnallisvaaliehdokkaita vilahteli siellä täällä ja ihmisiä oli paikalla runsaasti ehdokkaiden kanssa keskustelemassa.
Nyt sitten enää odotamme vaalitulosta ja toivomme menestystä reilulle kaupalle!


