Laihian ehdokkaita kiinnosti Reilu kauppa
Laihian Äänestä kuntasi reiluksi –tempaus pidettiin MLL:n,
vanhempainyhdistysten ja Changemakerin yhteistyöllä järjestetyssä vaali-illassa 23.10. Vaali-illan varsinainen aihe oli lapset, nuoret ja perheet, mutta tietoisku Äänestä kuntasi reiluksi –kampanjasta sopi illan alkuun.
Tempauksessa kerrottiin ehdokkaille kampanjan ideasta ja jaettiin kampanjaesitteitä. Kuulijoita oli paikalla odotettua vähemmän noin 40, joista ehdokkaita oli 16.
Ehdokkaat pitivät kampanjan aatteita hyvinä ja totesivat, etteivät olleet miettineet aikaisemmin, mihin kunnan hankinnat voivat vaikuttaa. Reilun kunnan arvonimeä pidettiin tavoiteltavana asiana ja Laihian imagoon sopivana.Osa ehdokkaista totesi jo nyt tukevansa Reilua kauppaa omassa elämässään, ja osa
lupasi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota tuotteiden alkuperään.
Myös äänestäjät olivat kiinnostuneita asiasta ja suurin osa nappasikin esitteen mukaansa. He toivoivat, että tällaisista asioista kerrottaisiin enemmän.
Tempaus oli vähäisestä yleisömäärästä huolimatta onnistunut, sillä yleisö oli hyvin otollista Reilun kaupan aatteelle. Toivottavaa olisi, että kiinnostus saisi ehdokkaat jopa toimimaan asian puolesta!


