Rovaniemellä globattiin talvea enteilevässä viileässä säässä
Äänestä kuntasi reiluksi -kampanja saapui Lordin aukiolle ja kävelykadulle maanantaina 20.10. kello 11 aikaan. Kolme lappilaisglobbaria jututti ohilukevia kansalaisia sekä paikallisia kuntavaaliehdokkaita verorahoilla tehtävistä hankinnoista ja niiden eettisyyteen liittyvistä kysymyksistä.
Ihmisiä oli mukavasti liikkeellä lounasaikaan ja muualta Suomesta tulleita syyslomalaisiakin saatiin jututtaa kunnallisesta päätöksenteosta.
Kampanjaan suhtauduttiin lähtökohtaisesti hyvin positiivisesti. Äänestäjät pitävät erittäin tärkeänä, ettei yhteisiä varoja käytetä tietämättömästi esimerkiksi lapsivoiman tukemiseen. Kohtaamiset rovaniemeläisten kanssa olivat mukavia ja hyväntuulisia. Reilun kaupan kahveja keittää jo moni niin töissä kuin kotona, mutta mistä hankitaan kunnan kahvit? Kansalaiset toivovat kuntansa päättäjiltä sitoutuneisuutta julkisten hankintojen alkuperän ja tuotantoketjun selvittämiseen.
"Tämä herätti", totesi eräs globattava vanhempi mies mietteliäänä kampanjasta. Hän löysi kampanjaesitteen takasivulta mielenkiintoisia iltapuhteita, "neljä uutta nettiosoitetta tutkittavaksi". "Tämä kyllä säväytti", mies toisti vielä lopuksi lähtiessään jatkamaan matkaa.
Kiinnostusta yhteisiin asioihin siis on, ja kampanjoimalla saadaan äänestäjille tietoa heidän vaikutusmahdollisuuksistaan oman kuntansa päättäjiin päin.
***
Kun eräältä toistamiseen ehdokkana olevalta kaupunginvaltuutetulta tiedusteltiin, millaisissa oloissa Kiinasta Rovaniemelle tuodut katukivet on tuotettu, vastasi hän yksinkertaisesti: "Ei hajuakaan".
Selvitettävää siis riittää.
Veimme kampanjasta tietoa myös suoraan ehdokkaille kokoomuksen, keskustan ja SDP:n toimistoille. Teemat puhuttavat ja kiinnostavat ehdokkaita. Toisaalta puolueissa kaivataan valmiita eettisiä vaihtoehtoja ja koostettua tietoa niistä. Vyyhden selvittäminen vaatii sitoutumista ja yhteistyötä.
Keskusteltua on herätelty. Pian on aika toimia, kun kuntavaalit on käyty ja hankintoihin liittyvä päätöksenteko alkaa.


