Sellossa lobattiin äänestäjiä ja kuntavaaliehdokkaita
Järjestimme lauantaina 18.10. Reilu Espoo -tiimiläisten kanssa Äänestä kuntasi reiluksi -tempauksen kauppakeskus Sellossa. Haastoimme sekä kuntavaaliehdokkaita että äänestäjiä reiluuteen jakamalla flyereiden kera varustettuja Reilun kaupan kahvinäytteitä.
Samaan aikaan tempauksemme kanssa Sellossa kampanjoivat Espoon vihreät ja kauppakeskuksen ulkopuolella olevien markkinoiden yhteydessä muut kuntavaalipuolueet. Lähestulkoon kaikki paikalla olleet ehdokkaat tulivat lobatuiksi, ja monien kanssa syntyi vilkasta keskustelua julkisten hankintojen eettisistä perusteista. Yksittäisiä kyseenalaistavia kannanottoja lukuunottamatta palaute oli kiittävää ja kannustavaa.
Äänestäjille Reilun kaupan kahvinäytteet menivät kuin kuumille kiville, ja suhtautuminen oli hyvin myönteistä ja kiinnostunutta. Käymiemme keskustelujen pohjalta jäi vaikutelma, että reilu kauppa tunnettiin hyvin ja että monet suosivat tuotteita henkilökohtaisissa kulutusvalinnoissaan. Useita kampanja kuitenkin havahdutti kenties ensimmäistä kertaa pohtimaan eettisten näkökohtien huomioimisen tärkeyttä myös julkisissa hankinnoissa.
Reilu Espoo -tiimiläisten kanssa totesimme yksituumaisesti, että tempaus oli kannattava ja onnistunut.


