Vettä ja keskusteluja kansanedustajille

Niina Salmi 6.11.2007 | 0:00 Edustajaseuranta

Globbarit tapasivat eduskunnassa nelisenkymmentä kansanedustajaa ja heidän avustajaansa torstaina 18.10. Eduskunnan karvalakkilähetystön tiloissa jaettiin vesipulloja, joiden kylkeen oli isolla painettu 0,7 tavoite ja havainnollistettu vielä 0,7 prosentin osuutta kertomalla sen olevan puolen litran vesipullosta vajaan teelusikallisen verran. Vesi toimi yhtenä esimerkkinä kehitysyhteistyöstä, jonka saralla on saavutettu tuloksia.

 

 

 

Suurin osa kansanedustajista oli koko lyhyen keskustelun ajan toinen jalka ovenvälissä ja tuntuivat vain odottavan, milloin pääsevät lähtemään. Muutamat kuitenkin olivat aidosti kiinnostuneita asiasta ja jäivät juttelemaan pidemmäksi aikaa. Kansanedustajat innostuivat myös keskustelemaan arjen helpoista teoista, kuten kummilapsen hankkimisesta ja kouluissa tehtävän kansainvälisyykasvatuksen merkityksestä. Etelä-Savon vaalipiirin edustaja Pauliina Viitamies (sd,) muisteli toukokuiseen massaglobbaukseen osallistunutta mikkeliläistä lukiolaisluokkaa, joka oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen.

Moni muukin yhdisti vesipullotempauksen massaglobbaukseen ja muisteli omaa osallistumistaan siihen. Kansanedustajille muistutettiinkin lupauksista, joita he olivat aiemmin antaneet sekä kerrottiin globbareiden seuraavaan niiden täyttämistä.

Samana päivänä hyväksyttiin valtioneuvostossa kehityspoliittinen ohjelma. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen johdolla valmisteltu ohjelma herätti monissa kansanedustajissa mielipiteitä. Anni Sinnemäki (vihr.) piti ohjelman hyvinä puolina sitä, että se asettaa lopultakin aikatavoitteen 0,7 tavoitteeseen pääsemiseksi. Aiemmin aikataulua ei ole suostuttu lyömään lukkoon. Oras Tynkkysen (vihr.) mielestä positiivista on ympäristöasioiden vahva esiin nostaminen, vaikka kääntöpuolena onkin huomion väheneminen muilta osa-alueilta. Yleisesti konkreettisten esimerkkien puutetta pidettiin ongelmallisena.

Eduskuntakampanjoinnin jälkeen oli vuorossa vielä vierailut puoluetoimistoille. Vierailu Keskustan toimistolla osoittautui päivän antoisimmaksi. Keskustelimme pitkä tovin suunnittelupäällikkö Ilkka Miettisen kanssa. Keskustelu liikkui virallisten terveisten ja kehityspoliittisen ohjelman lisäksi mm. Kiina-ilmiön vaikutuksissa ja ihmisten mielikuvista kehitysyhteistyön suhteen.

Ulkoasiainministeriön tekemien tutkimusten mukaan ihmisten mielikuvat kehitysyhteistyöstä ovat varsin positiivisia ja suurin osa kannattaa sitä. Sama tulos oli nähtävissä myös Keskustan toimistolla, jossa ihmisten soittamien kehitysyhteistyövastaisten puheluiden määrä oli vähentynyt selkeästi.

Kokonaisuutena päivä oli varsin onnistunut. kansanedustajien kanssa on yllättävän helppo keskustella eikä kiperiä kysymyksiä tullut.

Vesipullotempaus oli osa globbarit-kampanjaa, jonka tarkoituksena on pitää esillä vaatimuksia kehitysavun nostamisesta sekä avun laadun ja koordinoinnin tärkeydestä.

Niina Salmi
Pohjois-Karjalan globbariguru