Martti Korhosen kanssa kahvilla
Globbari Jaana Pesonen kävi kansanedustaja Martti Korhosen (vas.) kanssa kahvilla ja keskusteli köyhyydestä. Vesipullotempauksen ensimmäinen maakuntatapaaminen sujui hyvin.
Ensimmäinen maakuntatapaamiseni meni hyvin. Tapasin siis Martti Korhosen tänään tiistaina 30.10. Joimme kahvit ja keskustelimme monista asioista. Tapaaminen kesti vajaan tunnin, ja siinä ajassa ehdimmekin jutella vaikka mistä.
Jännitti hieman mennä ensimmäiseen tapaamiseen, sillä en ollut varma mitä odottaa. En valmistautunut tapaamiseen mitenkään ihmeellisesti; kirjoitin ylös muutamia asioita, jotka ainakin haluaisin tuoda esille ja lisäksi mietin, miten aloittaisin keskustelun.
Minulle oli tärkeää, ettei tapaaminen olisi liian "jäykkä". Tarkoituksenani ei ollut luennoida asioista, enkä missään nimessä halunnut esiintyä "asiantuntijana". Tapaaminen meni monin tavoin niinkuin olin toivonutkin ja paremminkin =).
Sain tuotua esille vesipullotempauksen pääasiat sekä joitakin itselleni tärkeitä asioita (koulutuksen merkitys jne.), mutta tärkeintä oli, että syntyi "oikeaa" keskustelua. Kiitos kuuluu kyllä Korhoselle, sillä hän oli aivan mainio keskustelukumppani.
Mielestäni Korhonen suhtautui kampanjaan erittäin hyvin. Hän kertoi paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan asiaan liittyen. Keskustelimme muun muassa köhyydestä. Kerroin hieman omista työkokemuksistani Intiassa ja pohdimme myös "läheltä löytyvää" köyhyyttä, niin Suomessa kuin Venäjällä.
Pohdimme konkreettisiakin puolia, kuten mitä olisi tehtävä, jotta saavutettaisiin edes kehitysyhteistyömäärärahojen väliaikatavoite 0,51 prosenttia kansantaloudesta vuoteen 2010 mennessä. Korhonen mainitsi poliittisen paineen tärkeyden, ja toivoi myös kyseiselle kampanjallemme suurempaa valtakunnalista näkyvyyttä.
Jäi kaikin puolin tosi hyvä mieli tapaamisesta. Nyt odotan vastauksia muilta kansanedustajilta. Ainakin Mirja Vehkaperää olen melko varmasti menossa tapaamaan ensi viikolla.
Terveisin, Jaana Pesonen


